Ihmeistä ihmein ja mahdottomista mahdottomin on tapahtunut. Olemme nimittäin Tatun kanssa agilityn alkeiskurssilla !! Aivan sairasta menoa ja kaiken lisäksi hauskaa, sekä Tatusta että ohjaajasta. Tänään oli eka kerta enkä tiedä kumpi on väsyneempi - koira vai mä? Joka tapuksessa molemmilta lähti 500 bar höyryjä ulos. Käytiin ihan perusjuttuja läpi ja tutustuttiin esteisiin. Huvitti kun ohjaajat kyseli onko Tatu aikaisemmin hyppinyt tai pelkääkö se portteja yms? Sanoin että kentältä ei löydy sellaista estettä mitä Tatu ei menisi läpi - eikä löytynyt. Niin mentin putket, pussit, puomit, hypyt, renkaat ja muurit ettei mitään rajaa. Välillä oli Tatulla vaikeeta kun toiset koirat tuli "liian" lähelle häiritsemään suoritusta ja keskittyminen herpaantui, mutta pienen tuumailun jälkeen hommat sujui taas normaalisti. 

Tatun suurin ongelma on tuo virran määrä - sitä nimittäin ON! Ei meinaa millään alkuun malttaa keskittyä. Ympärillä on NIIN paljon kaikkee kivaa ja ihmeellistä. Vaatii kyllä isännältä hermoja, mutta tiedän että kun malttaa odottaa niin sieltä jostain kaukaa kuultaa tottelevainen ja viisas Parson. Vai olikohan tuo unta? Mulla ja Tatulla on mutenkin menossa tietyn lainen "toistemme etsiminen" menossa. Tatu tarvii rauhallista ja määrätietoista ohjausta ja mun pinna tunnetusti on - no jos ei lyhyt niin sitten erittäin lyhyt!!! Mulle tää tekee oikeesti hyvää. Ja saapahan ajatukset pois kaikesta muusta (rivien välistä luettuna työsta).

Meille opetettiin tänään uusi kikka ohjaajasta irtaantumisen parantamiseen nimeltään kontaktilautanen. Esteen jälkeen laitetaan esim. pakasterasian kansi jossa on makupala. Makupala laitetaan lautaselle siten että koira näkee sen. Kun koira sitten lähetetään esteelle se syösyy suoraan lautaselle makupalan kimppun. Tässä tietty auttaa jos koira on perso ruualle ja Tatuhan ON! Toki jos ruoka ei kiinnosta voi kuulemma käyttää lelua. Tatulle tuo ruoka toimii ja Tatu tajusi tuon asian välittömästi. Oli hauskaa huomata kun lautanen käytiin viemässä esteen toiselle puolelle kuinka tarkkaavaisesti Tatu tuijotti makupalaa ja odotti lähtökäskyä. Sen saatuaan ei paljon muut asiat häirinny  - 100 lasissa lautaselle, makupala huuleen ja ilme "mitäs seuraavax, mennään jo, ihan tylsää tää odottaminen". Loppua kohti Tatukin kyllä rauhoittui ja malttoi istua rauhallisesti paikallaan ja odottaa. Tatu jopa antoi minun vaihtaa puolta ohjauksessa ilman että se olis häirinny tekemistä - mikä oli kyllä outoa. Mut yhtä kaikki meillä oli TODELLA HAUSKAA. Ja onneksi päästään jo huomenna reenaamaan uudelleen.

Terkkuja kaikille tutuille.

Aurauskalusto vaudissa